Optimistipurjehdus – koko perheen harrastus

Vanhempien rooli harrastuksessa

Optimistipurjehdus on parhaimmillaan koko perheen yhteistä toimintaa. Nuorimmat purjehtijat tarvitsevat apua jollan käsittelyssä rannalla sekä lähtöjen ja rantautumisten yhteydessä.

Kasvava purjehtija tarvitsee myös kuljetusapua harjoituksiin ja kilpailuihin eri puolille Suomea. Taitojen karttuessa tarjoutuu mahdollisuuksia harjoitusleireihin ja kilpailuihin myös ulkomailla sekä edustustehtäviin PM-, EM- ja MM-tasolla.

Näin pääsee alkuun

Seurat ja purjehduskoulut

Purjehduksen alkuun pääsee parhaiten lähimmän pursiseuran järjestämillä purjehduskursseilla ja osallistumalla seuran junioritoimintaan.

Lista Suomen Optimistijollaliiton jäsenseuroista löytyy näiltä sivuilta. Lisätietoja pursiseuroista ja niiden yhteyshenkilöistä sekä Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n toiminnasta löytyy SPV:n verkkosivuilta.

Oma vene vai seuran vene?

Aloittelija pääsee yleensä käyttämään seurojen harjoitusjollia, joten omaa venettä ei aivan aluksi tarvitse hankkia.

Monilla seuroilla on myös kilpajollia, joten kilpapurjehduksen voi aloittaa ilman suuria alkuinvestointeja.

Varusteet ja käytännön asiat

Perusvarusteet purjehtijalle

Alusta alkaen on tärkeää huolehtia sopivasta varustuksesta:

  • pelastusliivit purjehtijan painon mukaan

  • tuulenpitävä ja kastumista kestävä vaatetus

  • keväällä ja syksyllä kuivapuku tai vähintään peittävä märkäpuku

  • aurinkolasit, päähine ja aurinkosuoja

  • varavaatteet harjoituksiin ja kilpailuihin

 

Oman jollan hankinta

Kun oman jollan hankinta tulee ajankohtaiseksi, ensiveneeksi suositellaan käytettyä optimistijollaa.

Myynnissä olevia jollia ja varusteita löytyy mm. Optimistijollaliiton Facebook-ryhmistä, veneily- ja purjehduslehdistä ja venesatamien ilmoitustauluilta.

Jollaa ostettaessa on tärkeää varmistaa, että veneellä on mittakirja. Ilman mittakirjaa osallistuminen ranking-, kansallisiin tai kansainvälisiin kilpailuihin ei ole mahdollista ilman mittausta.

Kalusto ja kuluvat osat

Optimistijollien rikit, evät, purjeet ja kellukkeet kuluvat runkoa enemmän ja niitä joudutaan usein uusimaan purjehtijan kehittyessä.

Näitäkin voi usein hankkia käytettyinä esimerkiksi aktiivisemmin kilpailevien purjehtijoiden päivittäessä kalustoaan.

 

Harjoittelu ja kehittyminen

Jollan rikaus ja säätäminen

Jokaisen purjehtijan on vähitellen opittava rikaamaan jollansa purjehduskuntoon. Alussa tähän tarvitaan vanhemman apua.

Vanhemmat saavat neuvoja rannassa valmentajilta ja kokeneemmilta vanhemmilta. Perussäädöt oppii parhaiten seuraamalla, kyselemällä ja kirjaamalla ylös hyväksi havaitut säädöt eri olosuhteissa.

Kilpailuihin osallistuminen

Perusasioiden oppimisen jälkeen kannattaa lähteä kilparadalle oppimaan purjehdusta ja taktiikkaa isommassa joukossa.

Kilpailumatkat vaativat kuljettajia jollille ja purjehtijoille, huoltajia ja turvaveneitä sekä vapaaehtoisia kilpailujen järjestämiseen.

Mittaus ja mittakirja

Optimistijolla on mitattava vene, ja kilpailuissa sillä tulee olla voimassa oleva mittakirja.

  • uuden jollan tulee täyttää luokkasäännöt

  • mittakirja on oltava mukana kilpailuissa

  • purjeiden ja veneen tulee olla mitattuja

Purjeet ja luokkamerkinnät

Kaikissa purjeissa tulee olla IODA:n purjenappi. Purjenapit tilataan liiton kautta.

Mittaajat ja lisätiedot

Mittauksia suorittavien henkilöiden yhteystiedot löytyvät Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n verkkosivuilta. Lisätietoja saa myös Suomen Optimistijollaliitolta.

Vanhempien rooli

Vanhemmat turvaveneissä

Kilpailunjärjestäjät toivottavat tervetulleiksi vanhemmat, jotka pystyvät toimimaan turvaveneinä kilpailualueella.

Turvaveneellä tulee pysyä vähintään 50–100 metrin päässä purjehtijoista, välttää ajamista rata-alueelle, kiertää kääntöpoijut ulkopuolelta sekä välttää lähtö- ja maalilinjan ylittämistä.

Neuvominen kilpailun aikana

Kilpailujen aikana purjehtijoiden neuvominen johtaa suorituksen hylkäämiseen.

Poikkeuksena ovat erilliset aloittelijalähdöt, joissa neuvojen antaminen on sallittua tai jopa toivottavaa. Varsinaisissa kilpailuissa (valmiusviestistä maaliintuloon) purjehtijoita ei saa neuvoa.

 

Mukaan seuran toimintaan

Pursiseurat tarvitsevat vanhempia toiminnan hoitamiseen ja kehittämiseen.

Vanhemmat auttavat muun muassa jollien vesillelaskussa ja rantautumisessa, poijujen ja varusteiden kuljetuksessa sekä harjoitusten ja kilpailujen järjestämisessä.

Hyvin usein aktiivisesta vanhemmasta kasvaa myös ohjaaja tai valmentaja. Suomen Purjehdus ja Veneily ry järjestää säännöllisesti koulutuksia valmennuksesta kiinnostuneille.

Lähetä meille palautetta